Description |
Summary in English not available, Summary in Finnish: Hankkeen julkinen kuvaus: Hankkeessa tarkastellaan Viron ja Suomen välistä muuttoliikettä ja pendelöintiä sekä näihin liittyvää eriarvoisuutta. Viro ja Suomi muodostavat aidosti ylirajaisen alueen: kymmenet tuhannet ihmiset ylittävät säännöllisesti Suomenlahden, jotkut jopa viikottain, toiset muutaman kerran vuodessa. Ylirajainen liikkuvuus ei muuta ainoastaan ulkomailla työskentelevien elämää. Yksilökeskeisen näkökulman muuttoliikkeeseen on yhä suuremmassa määrin korvannut tietoisuus siitä, että kaikilla muuttajilla on perhesidoksia, riippumatta sitä muuttavatko he yksin vai läheistensä kanssa. Hankkeessa keskitymme perheiden pärjäämiseen uusissa olosuhteissa sekä liikkuvuuden subjektiivisiin ja tunneperäisiin ulottuvuuksiin: miten ylirajainen perhe-elämä ja siihen kytkeytyvä eriarvoisuus koetaan ja miten eri perheenjäsenet tästä kertovat. Metodologisesti lähestymistapamme on innovatiivinen: näkökulma on etnografinen, mutta tutkijat käyttävät useita eri menetelmiä osallistuvasta havainnoinnista ja tutkittavien mukana liikkumisesta lasten sadutukseen ja piirrättämiseen. Taiteilijat panostavat monipuolisten visuaalisten metodien muodossa, ja journalisti tuo mukaan yksilöiden näkökulman ja perheiden tarinat muutosta. Tutkittavien ihmisten ja perheiden määrä on rajallinen, ja yhteistyötä samojen perheiden kanssa tehdään koko kolmen vuoden projektin ajan. Hankkeen tuloksia esitellään suurelle yleisölle paitsi tekstien (artikkelit, kirjat, blogi) myös dokumenttifilmin, (sarja)kuvien ja katutaiteen keinoin.Tieteen, taiteen ja journalismin välisiä sekä kansallisia rajoja ylittävä tutkimushanke ja –asetelma tuottaa uudenlaista ymmärrystä liikkuvuuteen ja ylirajaiseen perhe-elämään kytkeytyvästä eriarvoisuudesta. Ylirajaisuuden subjektiiviseen ja emotionaaliseen puoleen paneudutaan sensitiivisen tutkimusotteen ja innovatiivisten työskentelymenetelmien avulla. Tuloksena on monipuolisia visuaalisia ja taiteellisia tuotoksia. Tavoitteena on saavuttaa myös laaja yleisö molemmissa tutkittavissa maissa.
|